15.10.2014
Blogi: Kyösti Pöyry

Tältä näyttää tulevaisuuden jätehuolto

Tulevaisuuden jätehuoltoa johdetaan aukottomasti analysoidulla tiedolla. Koko jätehuolto perustuu tehokkaaseen alkulähdelajitteluun sekä käyttäjien materiaalituntemukseen.

Selkeät ja helppokäyttöiset keräyspisteet ovat kehitysaskeleiden peruslähtökohta. Symbolikieli tulee korostumaan ohjeistuksessa. Uskoisin myös henkilö- ja asunto-/yrityskohtaisen käyttäjäkoodin yleistymiseen: maksat vain, kun käytät palvelua.

Kuljetusten optimointiin tullaan tulevaisuudessa kiinnittämään enemmän huomiota. Kuljetetaan harvemmin ja tehokkaammin. Kuljetusten ohjaamisessa hyödynnetään käyttäjien antamaa palautetietoa ja astioissa olevaa täyttöasteen tarkkailuteknologiaa. Tarkka tilastodata tuo myös tiedon eri vuodenaikojen jätekuormituksesta, jolloin turhia ajokilometrejä tai puolityhjien säiliöiden tyhjennyksiä ei tule.

Teollinen internet tulee rytinällä myös kierrätykseen ja siihen liittyvään logistiikkaan. Enemmän tietoa tarvitseva saa myös oikeaa ohjausta. Kaikki tämä hänen haluamallaan tavalla. Uskonpa myös täysin uudenlaisen taloudellisen ajattelun läpilyöntiin joidenkin erityisjätteiden kohdalla. Erinomaisestihan keittiön biojäte kulkisi sopivasti murskattuna muun biomassan mukana maanalaisessa ja -laajuisessa viemäriverkossa puhdistamoihin ympäri vuorokauden. Kesät talvet, sekä hajuttomasti että jäätymättä!

Jään uteliaana seuraamaan näiden kehitysvaiheiden toteutumista.

Kyösti Pöyry

toimitusjohtaja