17.1.2018
Blogi: Karel Nieminen

Ketterät kokeilijat voittavat

Markkinoiden disruptio on monella lailla hyvä asia. Se pistää miettimään uusia tapoja toimia ja tuoda asiakasarvoa. Me Paperinkeräyksessä olemme olleet jo pitkään jatkuvan uuden edessä, kun sanomalehdet ja mainosposti ovat loikanneet pädeille ja tietokoneisiin. Mutta toisin kuin luullaan, eivät suinkaan vielä kaikki.

Käynnistimme kesällä Postin kanssa alueellisen kokeilun, joka ylpeilee matalalla hiilijalanjäljellä. Sen sijaan että paperinkeräysautot kävisivät omaan aikaan tyhjentämässä taloyhtiöiden säiliöt, ja posteljooni tiputtamassa postin laatikkoon, on nyt nuo kaksi asiaa nyt yhdistetty. Posteljooni noutaa jakelunsa ohessa asukkaiden keräyspaperin, ja toimittaa sen yhdessä sovitusti meille Paperinkeräykselle. Asukas kiittää, pihalla leikkivät lapset kiittävät, luonto kiittää. Malli sopii erityisen hyvin meille, jolla ei ole yhtään omaa jäteautoa. Olemme olleet alusta lähtien tarkkoja ajokilometrien kanssa, mikä tarkoittaa vain täysien paperinkeräyssäiliöiden tyhjentämistä.

Kokeilu Postin kanssa on vain yksi esimerkki siitä, miten uusia liiketoiminnan muotoja ei aina kannata keksiä yksin. Tulevaisuudessa puhtaasta ilmasta, vedestä ja hiljaisuudesta tulee mittaamattoman arvokasta pääomaa. Se kuka on jo nyt valmis tekemään asian eteen jotain, ansaitsee varmasti sinultakin kiitoksen.

Jakamistalous on taloutta hienoimmillaan. Miksi omistaa sellaista, jota ei säännöllisesti tarvitse, tai jolla ei ole itselle oikeaa arvoa? Mielestäni kierrätys on yhdenlaista jakamistaloutta. Toimitat pois tarpeettoman, ja siitä tehdään jotain uutta ja arvokasta.

Jakamistalous synnyttää takuulla uusia muotoja, kun vaan annetaan ajatuksille tilaa. Mitä sellaista sinun taloyhtiössäsi on, minkä käyttöä voisit harkita uudesta näkökulmasta? Esimerkiksi ekopisteiden keskittäminen kauppojen pihoille antaa mahdollisuuden yhdistää ”kierrätyskyytejä.” Sen sijaan että jokainen asukas veisi pakkauskartongin, muovin ja metallin ekopisteelle, voi sen tehdä kukin vuorollaan. Jälleen – vähemmän liikennettä pihoille ja päästöjä ilmaan.

Moni iso asia on pienestä muutoksesta kiinni.

 

Juttu on alunperin julkaistui Isännöinti -lehdessä marraskuussa 2017